Lumikenkäniitto
Päivitys 13.9.2018
”Lumikenkäniitto” on kelpo tapa saada mökkiranta vapaaksi tiheästä järviruokokasvustosta. Mökkirannassamme oli jo tiheä ja rannasta laskien noin 15 metrin levyinen järviruovikko. Sen nitistämiseksi aloitettiin ruovikon niitto kesällä 2015. Alue on niitetty kolmena perättäisenä vuonna (2015, 2016, 2017) heinäkuun lopussa kahlaten ruovikossa lumikengät jalassa. Lumikengät estävät uppoamasta järven pohjamutaan.
Vuosi vuodelta ruovikko harveni ja mataloitui. Kesällä 2018 järviruoko oli jo kadonnut ja sen tilalle oli alkanut kasvaa harvakseltaan järvikaislaa ja ulpukkaa. Lisäksi järven pohja on jo osin puhdistautunut niin, että järven hietapohjaa on tullut näkyviin. Järviruovikon häviämisen aiheuttaa se, että niittämällä poistettiin järviruo'on vedestä kohoavat varret, jonka seurauksena juurakolta ehtyi energian saanti eli juurakko kuolee tavallaan nälkään.
Oheisesta kahdesta kuvasta selviää niiton tuloksellisuus. Toisessa kuvassa on ruo’oista vapaa ranta, jonka taustalla näkyy niittämättömän ruokovyöhykkeen raja. Toisessa kuvassa näkyy järviruo’on tilalla kasvavaa harvaa järvikaislaa.
Vuosi vuodelta ruovikko harveni ja mataloitui. Kesällä 2018 järviruoko oli jo kadonnut ja sen tilalle oli alkanut kasvaa harvakseltaan järvikaislaa ja ulpukkaa. Lisäksi järven pohja on jo osin puhdistautunut niin, että järven hietapohjaa on tullut näkyviin. Järviruovikon häviämisen aiheuttaa se, että niittämällä poistettiin järviruo'on vedestä kohoavat varret, jonka seurauksena juurakolta ehtyi energian saanti eli juurakko kuolee tavallaan nälkään.
Oheisesta kahdesta kuvasta selviää niiton tuloksellisuus. Toisessa kuvassa on ruo’oista vapaa ranta, jonka taustalla näkyy niittämättömän ruokovyöhykkeen raja. Toisessa kuvassa näkyy järviruo’on tilalla kasvavaa harvaa järvikaislaa.
Lumikenkäniitto 11/2015
Heräsikö uteliaisuus?
Menikö aamukahvi väärään kurkkuun?
Lumikenkäniitto on kuitenkin totta ja yksi ihan toimiva keino umpeenkasvaneiden ruovikkorantojen niittämiseksi. Parhaiten se sopii järviruokoa (Phragmites communis) kasvavien ruovikoiden niittämiseen.
Normaalisti viikatteella tapahtuvan järviruokokasvuston niittämisen ongelmana on, että ruovikon pohja on upottava. Tämä siitäkin huolimatta, että järviruo’olla on yhtenäinen juurakkomatto. Pohjassa oleva juurakko ei kuitenkaan kanna paljain jaloin tai saappain varustettua ruovikossa viikatteen kanssa kahlaajaa, vaan pian huomaa uppoavansa pohjamutaan.
Ruovikkoa voi toki niittää veneestä käsin, mutta se on vaivalloista puuhaa.
Olenkin muutaman vuoden ajan pohtinut, soveltuisivatko lumikengät pehmeäpohjaisen ruovikon niittoon estäen ruovikon mutapohjaan uppoamisen. Kun viime keväänä näin ilmoituksen alennusmyynnissä olevista lumikengistä, päätin ryhtyä moiseen kokeiluun.
Elokuun alussa sitten kokeilin lumikenkien toimivuutta ruovikon niittämiseen – ja hyvällä menestyksellä. Lumikengin varustettuna pystyin liikkumaan ruovikon seassa mutapohjaan uppoamatta aina ruovikon reunaan asti. Järviruo’on juurakkomatto oli siten riittävän kantava lumikengillä liikkumiseen. Kylmällä ilmalla on syytä vetää jalkaan kahluuhousut.
Niinpä niitin viikatteella kokeeksi noin 50 metrin matkan järviruo’on valtaamaa mökkirantaa. Työ sujui selvästi helpommin kuin olin kuvitellut. Ruovikon seassa oli helppo kahlata eikä itse niittäminen ja pintaan kellumaan jääneen niittojätteen haravoiminen rantaan ollut kovin työlästä. Sen sijaan niittojätteen siirtäminen kuivalle maalle pois rantaviivan tuntumasta oli hikisempi homma. Kokemuksen perusteella voin lämpimästi suositella eksoottiselta kuulostavaa lumikenkäniittämistä mökkirannan vallanneen ruovikon ”kurittamiseksi”.
Siispä, mikäli kertomani herätti uteliaisuuden, niin ostapa kevään alennusmyynneistä lumikengät ja kokeile viimeistään heinäkuun lopussa mökkirannan ruovikon niittämistä.
Salmijärven mökkiläinen
Menikö aamukahvi väärään kurkkuun?
Lumikenkäniitto on kuitenkin totta ja yksi ihan toimiva keino umpeenkasvaneiden ruovikkorantojen niittämiseksi. Parhaiten se sopii järviruokoa (Phragmites communis) kasvavien ruovikoiden niittämiseen.
Normaalisti viikatteella tapahtuvan järviruokokasvuston niittämisen ongelmana on, että ruovikon pohja on upottava. Tämä siitäkin huolimatta, että järviruo’olla on yhtenäinen juurakkomatto. Pohjassa oleva juurakko ei kuitenkaan kanna paljain jaloin tai saappain varustettua ruovikossa viikatteen kanssa kahlaajaa, vaan pian huomaa uppoavansa pohjamutaan.
Ruovikkoa voi toki niittää veneestä käsin, mutta se on vaivalloista puuhaa.
Olenkin muutaman vuoden ajan pohtinut, soveltuisivatko lumikengät pehmeäpohjaisen ruovikon niittoon estäen ruovikon mutapohjaan uppoamisen. Kun viime keväänä näin ilmoituksen alennusmyynnissä olevista lumikengistä, päätin ryhtyä moiseen kokeiluun.
Elokuun alussa sitten kokeilin lumikenkien toimivuutta ruovikon niittämiseen – ja hyvällä menestyksellä. Lumikengin varustettuna pystyin liikkumaan ruovikon seassa mutapohjaan uppoamatta aina ruovikon reunaan asti. Järviruo’on juurakkomatto oli siten riittävän kantava lumikengillä liikkumiseen. Kylmällä ilmalla on syytä vetää jalkaan kahluuhousut.
Niinpä niitin viikatteella kokeeksi noin 50 metrin matkan järviruo’on valtaamaa mökkirantaa. Työ sujui selvästi helpommin kuin olin kuvitellut. Ruovikon seassa oli helppo kahlata eikä itse niittäminen ja pintaan kellumaan jääneen niittojätteen haravoiminen rantaan ollut kovin työlästä. Sen sijaan niittojätteen siirtäminen kuivalle maalle pois rantaviivan tuntumasta oli hikisempi homma. Kokemuksen perusteella voin lämpimästi suositella eksoottiselta kuulostavaa lumikenkäniittämistä mökkirannan vallanneen ruovikon ”kurittamiseksi”.
Siispä, mikäli kertomani herätti uteliaisuuden, niin ostapa kevään alennusmyynneistä lumikengät ja kokeile viimeistään heinäkuun lopussa mökkirannan ruovikon niittämistä.
Salmijärven mökkiläinen
Taustatietoa ruovikon niittämiselle
|
Seuraavaan olen koonnut asioita vähän yleistäen muutamia ruovikon niiton taustatekijöitä:
Ensinnäkin ei ole tarpeen eikä syytäkään niittää mökkijärven kaikkia ruovikoita pois. Ruovikot ovat järviekosysteemin kannalta tärkeitä mm. kalojen elinpiireinä. Sen sijaan, jos ruovikot ovat vallanneet kokonaan järven rannat leveinä vyöhykkeinä, se vähentää järven vesiluonnon monimuotoisuutta ja samalla järven virkistyskäyttöarvoa. Järven rannoilla onkin hyvä olla ruovikosta vapaita alueita sekä mökkiläisiä että niitä järven eliöitä (eläimiä ja kasveja) varten, jotka edellyttävät menestyäkseen ruovikosta vapaita rantoja. Näin varsinkin, jos on kyse hiekkapohjaisista rannoista. Toiseksi järviruokokasvuston ”kurittaminen” edellyttää vähintään kahtena, kolmena kesänä suoritettavaa niittoa ennen kuin ruovikko saadaan selvästi taantumaan tai jopa häviämään. Paras aika niitolle on, kun järviruo’on latvaan on syntymässä röyhymäinen kukinto. Tämä tapahtuu useimmin heinäkuun lopulla tai elokuun alussa. Niiton ajankohdan valinta perustuu siihen, että tähän asti järviruoko on suunnannut energiansa kasvin korren ja kukinnon kasvattamiseen. Sen jälkeen loppukesän ajan kasvi täydentää juurakkonsa energiavarastoa. Kun niitto tehdään kasvin kukkimisen aikaan, juurakko menettää energiansa täydentämiseen tarvittavan yhteyttävän verson eli korren. Seuraavana kesänä juurakossa vielä olevan energian turvin uudet järviruo’on versot nousevat vedenpinnasta ja alkavat yhteyttää ja tuottaa energiaa ensin kukinnon tuottamiseen ja sitten juurakon ”ravitsemiseen”. Kun niitto toistetaan kesästä toiseen, juurakko ei saa enää vuosittain tarvitsemaansa lisäenergiaa ja lopulta sen energiavarat ehtyvät. Seurauksena on kasvuston taantuminen ja jopa katoaminen. Toki niittoa voi tehdä pitkin kesää sitä mukaa, kun uusia versoja vedenpinnan yläpuolelle ilmaantuu. Jos kuitenkin keskittyy kesällä vain yhteen niittokertaan, edellä mainittu heinä-elokuun taitteen ajankohta on siihen paras. |
Kolmanneksi on todettava, että niitto on perusteltua myös myöhään syksyllä, jolloin järviruo’on varret ovat jo kellastuneet eli kuolleet pystyyn.
Tällöin ei kuitenkaan ole kysymys kasvin energiataseeseen puuttumisesta tavoitteena kasvuston taannuttaminen, kuten edellä on selostettu. Syksyllä tapahtuvan niiton merkitys on ruovikon korsissa olevan kasvimassan eli biomassa poistamisessa, jotteivät korret seuraavan kasvukauden alussa järveen maatuessaan lisää järven ravinnekuormaa. Niin kesällä kuin syksyllä tapahtuneen niiton niittojäte onkin haravoitava kasaan ja siirrettävä vedestä kuivalle maalle maatumaan. Kun niitto tehdään kasvin kukkimisen aikaan, juurakko menettää energiansa täydentämiseen tarvittavan yhteyttävän verson eli korren. Seuraavana kesänä juurakossa vielä olevan energian turvin uudet järviruo’on versot nousevat vedenpinnasta ja alkavat yhteyttää ja tuottaa energiaa ensin kukinnon tuottamiseen ja sitten juurakon ”ravitsemiseen”. Kun niitto toistetaan kesästä toiseen, juurakko ei saa enää vuosittain tarvitsemaansa lisäenergiaa ja lopulta sen energiavarat ehtyvät. Seurauksena on kasvuston taantuminen ja jopa katoaminen. Toki niittoa voi tehdä pitkin kesää sitä mukaa, kun uusia versoja vedenpinnan yläpuolelle ilmaantuu. Jos kuitenkin keskittyy kesällä vain yhteen niittokertaan, edellä mainittu heinä-elokuun taitteen ajankohta on siihen paras. Kolmanneksi on todettava, että niitto on perusteltua myös myöhään syksyllä, jolloin järviruo’on varret ovat jo kellastuneet eli kuolleet pystyyn. Tällöin ei kuitenkaan ole kysymys kasvin energiataseeseen puuttumisesta tavoitteena kasvuston taannuttaminen, kuten edellä on selostettu. Syksyllä tapahtuvan niiton merkitys on ruovikon korsissa olevan kasvimassan eli biomassa poistamisessa, jotteivät korret seuraavan kasvukauden alussa järveen maatuessaan lisää järven ravinnekuormaa. Niin kesällä kuin syksyllä tapahtuneen niiton niittojäte onkin haravoitava kasaan ja siirrettävä vedestä kuivalle maalle maatumaan. |
